ykkös-lohja

Mikä on OstaLohjalta, OstaVihdistä ja OstaKirkkonummelta

Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ovat kaikkia pääkaupunkiseudun laitamilla olevia kuntia ja kaupunkeja, joista on lyhyt matka pääkaupunkiseudun isoihin kauppakeskuksiin, keskuksiin joissa jokaisessa on kymmeniä jopa yli sata kauppaa. Tähän tilanteeseen Kettu Markkinointi aloitti vuonna 2015 paikallisten liikkeiden ja palveluiden markkinointikampanjat paikallisesti – sillä monta pientä yhdessä on jo aika paljon, ja näkyvyyden suhteen siinä on se mahdollisuus. Kettu Markkinointi ja ER-tuki tekevät päätyönsä juuri näillä kolmella alueella, alueiden pienten yritysten kanssa

Naapurista uutisia

Vuonna 2015 kaupunkilehti Ykkös-Lohja sai Kettu Julkaisut Oy:stä uuden vetäjän ja samalla tapahtui lehdessä muutenkin kohtuullisen paljon muutoksia, vaikka varsinainen tekijäjoukko säilyi samana. Vuosien 2015-2017 aikana lehden sisältörakenne sekä itse sisältö on kokenut uudistuksen, jonka ainakin lehtenä vakituisesti lukevat ovat huomanneet. Pois ovat mm. televisio-ohjelmat, mutta niiden sijaan on tullut kaksi uutta artikkeliosiota ja nyt kevättalvi 2018 on tuonut vielä yhden osion lisää. Uusia artikkeliosioita ovat ”Käy kylässä”, ”Kotinurkkaus” sekä Lionsin