Ruotsalaisesta kunnasta suomalaiseksi lähiöksi

Ruotsalaisesta kunnasta suomalaiseksi lähiöksi

Kirkkonummi on kasvanut viimeiset vuosikymmenet kovalla tahdilla, ja samalla sen rakentaminen on lähestynyt Espoota, samalla kun Espoo on lähestynyt Kirkkonummea ja seurauksena paikkakunnan ruotsalaisuus on vuosi vuodelta vähentynyt. Aiemmin ruotsin kieli oli se yleiskieli, jota kuultiin toreilla ja kaupoissa niin nyt kielenä on entistä enemmän suomi, sekä englanti.

Kasvu ei tule ilmaiseksi

Nopea kasvu on muuttanut kunnan keskustaa kovan rakentamisen kautta ja jos olet käynyt viimeksi 90-luvulla Kirkkonummella, et kunnolla enää tunnistaisi kuntakeskusta samaksi paikaksi. Kunnan asukasmäärä on lähes kaksinkertaistunut 2000-luvulla ja keskustassa kirkon läheisyydessä on sekä uutta rakennuskantaa että sitä vanhaa ja tuttua kirkkonummelaista liikerakennusta.

Kirkkonummella oli vuoden 2019 päättyessä lähes 40 000 asukasta, joista ruotsinkielisiä on noin 6400, muun kielisiä 3500 ja suomenkielisiä noin 30 000 asukasta. Kasvun vuodet ovat ajaneet kunnan rakentamaan uudestaan suurimman osan kunnan omistakin rakennuksista, joka on vienyt kunnan talouden välillä melkoisiin ongelmiin. Nyt kuitenkin kunta näyttää jälleen olevan paremmalla mallilla.

Kuntien kehittäminen on välillä vähän samaan kuin pelaaminen kasinolla, casino bonukset auttavat kokeilemaan eri pelejä, mutta lopulta kyse on 100 % sattumasta ja onnesta, mitä peleissä tapahtuu, kuka voittaa ja kuva osuu niihin isoihin jackpot voittoihin. Kasinopelaamisessa kyse on kuitenkin aikuisten viihdepelaamisesta, missä parasta on pelien hauskuus ja viihdearvo, ja jos välillä oikeasti voittaa, on se vain jännityksen lisäbonus.

Kirkkonummi kasvoi pohjoiseen

Kirkkonummen pohjoiset osat ovat jo lähellä Nummelaa eli Vihtiä jopa siinä määrin, että Veikkolasta käydään paljon kaupoilla Nummelassa, joka onkin helpomman kauppamatkan päässä kuin esimerkiksi Kirkkonummen keskusta, ei se, etteikö Veikkolassakin olisi omia palveluita. Veikkolasta muuten löytyy myös melkoinen tietäjä, yhdeksäsluokkalainen Eelis Ojala voitti valtakunnallisen metsävisailun. Hän on kiinnostunut ympäristöstä, taloudesta ja politiikasta. Hän myös ulkoilee ja käy retkillä ahkerasti läheisessä Nuuksion kansallispuistossa.Veikkolassa asuu nykyään lähes 5500 asukasta.

Kirkkonummi ei ole kasvanut syntyvyyden kasvun kautta vaan muuttoliikkeen ansiosta. Läheisyys pääkaupunkiin, junaratayhteys ja kuntamainen ja samalla vähän maalaismainen yhteiskuntarakenne toimii kutsuvana tekijänä monelle Helsingin alueelle muuttaneelle. Itse asuntojen hinnat ovat jo vuosia sitten noudattaneet kasvukeskukselle tyypillistä noususuhdannetta, vaikka naapurialueilla hinnat olisivat jo tulleet alaspäin.

Kirkkonummi on kuitenkin mukana tukemassa myös Tunnin Juna hanketta, koska se mahdollistaisi junayhteyden myös sen pohjoisosiin eli Veikkolaan, vaikka samalla se saattaa tarkoittaa sitä, että muuttoliike muutenkin voi siirtyä pois Kirkkonummelta kohti Vihtiä ja Lohjaa, siis mikäli nyt suunnitelmiensa kautta aloitettu junahanke oikeasti etenee lähivuosikymmeninä aivan rakentamiseen saakka.

Parhaiten Kirkkonummen tapahtumista ja se kasvusta voi lukea sekä Kirkkonummen Sanomien lehdestä että digilehdestä Viisykkönen, jotka molemmat kattavasti kertovat paikallisista tapahtumista ja uutisoivat jopa välillä keskenään uutisista kilpaillen.

Kirkkonummi ja naapurit

Mitä löytyy Kirkkonummen naapureista? Lännessä on Siuntio, Kirkkonummea pienempi radanvarsikunta joka vuosia sitten etsi mahdollista uutta kasvukumppania jopa yhdistymismielessä, mutta lopulta jäi yksi. Lännessä on myös toinen pikkukunta Inkoo, ennen seuraavaksi tulevaa Raaseporin yhdistynyttä aluetta. Idän suunnassa on sitten iso Espoo, ja pohjoiseen mentäessä tulevat Vihti ja Lohja. Varsinkin Lohjan kanssa Kirkkonummella on paljonkin yhteistä maarajaa ja ilmestyyhän Lohjan paikallislehti Ykkös-Lohja pohjoisessa Siuntiossa, Kirkkonummelle saakka lehti kuitenkin tulee vain suurissa poliittisissa jakeluissa kuten eduskuntavaalit tai kesälehden eli Lännen Helmen jakelun yhteydessä.

Kirkkonummi jatkaa omaa taivaltaan kuitenkin kuntana, vaikka se kokonsa puolesta voisi olla jo kaupunki ja seuraava kirkkonummelainen pidemmän aikavälin vedonlyönti kohde, vaikka Pub Wartsussa voisi ollakin kysymys, koska Kirkkonummesta tulee kaupunki?